perjantai 30. toukokuuta 2014

Juhlaa

Jälleen on se aika vuodesta, kun saan onnitella valmistuneita opintoputken päättymisestä. (Jotkut tosin eivät osaa lopettaa siihen, vaan hankkiutuvat uuteen putkeen ;) )

Itse pääsin juhlistamaan maisterin papereitani ”hieman” jälkijunassa viime viikonloppuna. Ihan tavallisista valmistujaisista ei ollut kyse. Osallistuin nimittäin yliopiston promootioon, joka tiedekunnassamme järjestetään joka 4.vuosi. Promootioperinne on alkanut yliopistollamme jo n.300 vuotta sitten. …ja etiketti oli sen mukainen. Varsinaiseen promootioaktiin tuli maisteripromovoitavien pukeutua täyspitkään, paperinvalkoiseen juhlapukuun kera valkoisten hanskojen ja valkoisten kenkien. Promootiokutsun saatuani pyörittelin pitkään päätäni puvun vaatimusten takia. Tein pari epätoivosta visiittiä juhlapukuliikkeeseen, mutta ei valkoisia pukuja tehdä ilman glitteriä, paljetteja ja hörselöitä! Niitä kun puvussa ei saanut olla enkä kyllä niitä kaivannutkaan. Lopulta päädyin ehdottamaan puvun tekemistä oppilastyönä ammattikoululla. Paras idea ikinä! Vaikka täytyy myöntää, että hieman hassulta tuntui, kun opettaja ja opiskelija pyörivät ympärillä mittanauhan kanssa. Sähköpostiin putkahteli suunnitelmia puvusta ja sen seitsemän variaatiota. Sovituskertojakin oli useampi. Lopputuloksena oli yksinkertainen valkoinen puku ja jakku. Juuri sopivat minulle J







Juhlaan kuului myös juhlaharjoitukset, johon tuli pukeutua vierailupukuun J Pari vuotta sitten ompelin itselleni tummansinisen pellavamekon, jossa on turkoosi helma. Mekko sai nyt vierailupuvun statuksen. Pukuun lisäsin turkoosin boleron ja turkoosit kengät. Hauskaa tässä oli se, että kaikki oli hankittu eri vuosina, mutta sävy sattui olemaan suunnilleen sama. 













Vierailupukuun yhdistin itse makeanveden helmistä tekemäni korut.

















Samaan aikaan kun itse olin harjoituksissa, huushollimme miesedustaja istui (muiden avecien kanssa) tekemässä maisteriseppelettäniJokaisen promovoitavan laakerilehtiseppele syntyi siis käsityönä (tekemiseen meni 3tuntia!) Pysyy se neula näköjään muidenkin kuin minun käsissäni J 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti