tiistai 9. joulukuuta 2014

9. luukku

Johan on talvinen keli. Heräsin yöllä sateen kohinaan ja koko päivän on saanut tepastella ulkona kumisaappaat jalassa. Ärsyttävää, lievästi sanottuna! No eipä auta kuin sinnitellä.


Tämän päivän käsityö on löytö taannoisilta Tampereen kädentaitomessuilta. Taito Etelä-Pohjanmaan valikoimista löytyi huovutettava tähti (tekemispakkaus). Paketista löytyi langat ja ohje. Tähden juju on sen kolmiulotteisissa sakaroissa. Ne neulotaan sukkapuikoilla. Ensin kaikki 5 sakaraa valmiiksi ja sitten ne yhdistetään samalla, kun neulotaan ensin etupuolen keskikohta ja sitten takaosan keskikohta. Ohje näytti lukiessa jokseenkin sekavalta, mutta kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, tekemällä se selviää. Oikeasti valkoisen langan seassa olisi pitänyt neuloa kimallelankaa, mutta päätin jättää kimallukset toiseen kertaan ja tehdä tähdestä hieman pelkistetymmän.

Kuvat ennen ja jälkeen huovutuksen...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti