keskiviikko 9. joulukuuta 2015

9. PÄIVÄ

Hieman on vielä vaiheessa joulukoristeiden laittaminen... Yläkerrassa myllätään kaiderempan merkeissä, joten sinne joulu varmaankin saapuu vasta hieman ennen aattoa. Alakertaan joulu saapuu vähitellen. Tänään aulan lipasto pukeutui jouluasuun, kun pölyt ja tilpehöörit saivat kyytiä. Lipaston päälle päätyi uutena koristuksena paperilangasta neulottu kuusi. 

Valokuusen materiaalipaketin hommasin viime vuonna Tampereen kädentaitomessuilta. Pitkään sitä siinä Pirkanmaan Kotityön messuosastolla arvoin... ottaa vai eikö ottaa... Asia ratkesi siinä kohtaa kun huomasin, että hyllyllä nökötti enää yksi paketti. MUKAAN!

Vaikka paperilanka on todella ohutta, on sen neulominen "yllättävän" kankeaa. Etusormiparka heloitti punaisena ensimmäisen neulontarupeaman jälkeen. Työn ollessa loppusuoralla lanka tuntui sormissa jo pehmeämmältä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että ei se lanka mitään pehmennyt ollut, sormen reunaan oli vain muodostunut kova nahka. Sama se vaikka olisi neulalla sitä tökkinyt :b

Valmis neulomus näytti kupruiselta ja varsin harapalta. Kävi jo ärsyttämään mokoma tekele. Ohjeessa sanottiin, että kuusi pitäisi höyryttää / silittää lopuksi. En tiedä mitä siinä silittämisen aikana tapahtui, mutta kuusi koki varsinaisen muodonmuutoksen parempaan. Lopuksi kuusi siveltiin vesi-liimaseoksella, kuusen nököttäessä pahvikartion päällä. Kannattaa muuten tehdä siitä kartiosta todella vankka. Oma tötteröni osoittautui huteraksi, kun sen päällä oli vesi-liimaseoksesta märkä kuusi kuivumassa.

Kuivana kuusi näytti saaneen osan kupruistaan takaisin ja sekös harmitti. Saatoin manata moista ilmiötä hieman ääneenkin. Kiinnitin kaikesta huolimatta valot kuusen sisälle ja kas heti näytti paremmalta. Raivattuani lipaston päällisen ja aseteltuani kuusen paikoilleen, esittelin tekelettäni. Vastaanotto oli varsin rohkaiseva... "Eihän se mitään haittaa." "Jaa mikä?" "Että se näyttää Potterin hatulta." Nyt meillä siis nököttää valaistu Potterin hattu lipaston päällä :b 






























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti