perjantai 1. joulukuuta 2017

1. Luukku, tonttuovi

Joulukuu on täällä taas! Ja niin on myös Lankataikojen joulukalenterikin. Kuten aikaisemminkin luukkuja on luvassa 23, aattona on muuta puuhaa J

Meille on kuulkaas muuttanut pikkuinen tonttu! Enkä nyt puhu Peikkopojasta, joka vilistää tonttulakin tiuku kilisten suuntaan jos toiseen. Toivon ainakin, että keittiön ja olohuoneen väliseen hirsiseinään ilmestyneen oven takana on tontun eikä hiiren tupa!

Alun perin minun ei pitänyt lähteä tähän tonttuovi hömpötykseen laisinkaan mukaan. Toisin kävi. Vähitellen kypsyttelin ajatusta ja tuumasin, että Peikkopoika saattaisi tontun tuvasta ilahtua ja siinä se nyt on. Suksia en sentään asetellut ovenpieleen, mutta postilaatikko ja tikkaat olla pitää. Postilaatikko itse asiassa toimittaa joulukalenterin virkaa. Sinne nimittäin ilmestyy joka päivä pieni puuha siivittämään joulunodotusta.

Tonttuoven hankin Tampereen käsityömessuilta. Pakkauksessa tuli mukana niin ovi, postilaatikko, tikkaat kuin maalit ja pensseli. Kyse oli siis paketista, jossa kaikki oli maalausta vaille valmiina. Paketin maalit paljastuivat varsin hyviksi. Pensseli liukui pinnoilla mainiosti ja värit peittivät jo ensimmäisellä maalauskerralla. Oikeasti ovi oli tarkoitettu avattavaksi, mutta meillä tuohon taakse liimattiin pala vaneria. Nyt tontun ovi on ”lukossa” eikä takana oleva hirsiseinä tule näkyviin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti